The short film is finally out!
Please watch it on videos.
Mediamateriaali / Material for the Media
Tiedote 5.1.2023
​
Mikko Keinosen ja Zappa-kitaristi Mike Keneally yhteistyö vihdoin julki
Celery-musiikkivideo julki perjantaina, lyhytelokuva helmikuussa.
Celery palkittiin jo Intiassa, vaikka julkistuspäivä on vasta tulossa.
Heinäveteläinen elokuvaohjaaja Mikko Keinonen aloitti kesäkuussa 2020, puolitoista vuotta sitten musiikkivideoyhteistyön amerikkalaismuusikko Mike Keneallyn kanssa. Keneally on arvostettu pitkän linjan artisti, joka nousi musiikkimaailman tietoon 1988 Frank Zappan kiertuekitaristina ja on sittemmin vaikuttanut soolouransa lisäksi mm. Steve Vain, Joe Satrianin ja Devin Townsendin bändeissä.
Projektin alkuvaiheessa tarkoitus oli tehdä yksi musiikkivideo tukemaan Mike Keneallyn uuden levyn julkistusta. Hanke kuitenkin paisui, ja yhden musiikkivideon sijaan pian tulee julki kaikkiaan viisi musiikkivideota sekä niiden ympärille rakennettu 35-minuuttinen surrealistinen lyhytelokuva The Complete Adventures of the Unrelated Sound Guy. (HUOM: käytämme myös Suomessa elokuvan kansainvälistä nimeä, mutta jos nimi pitää suomentaa, pyydämme käyttämään muotoa Asiaankuulumattoman äänimiehen täydelliset seikkailut.)
Kaikki videoiden ja lyhytelokuvan kappaleet ovat peräisin Mike Keneallyn uudelta levyltä The Thing That Knowledge Can’t Eat. Levy julkaistaan helmikuun alkupuolella, ja myös lyhytelokuva julkaistaan samassa yhteydessä, mutta tarkka päivä ei ole vielä varmistunut.
Viidestä videosta julkaistaan kuitenkin yksi etukäteen huomenna perjantaina heti vuorokauden vaihtuessa. Kappaleen nimi on Celery, ja se on tyyliltään instrumentaalista raskasta rockia. Soittajakaarti raidalla on huippuluokkaa, sillä Mike Keneallyn lisäksi kappaleella vierailee kahden soolon verran kitaralegenda Steve Vai, minkä lisäksi rummuissa on mm. lyhyen Genesis-pestin tehnyt Nick D’Virgilio.
Itse video yhdistää amerikkalaisten huippuammattilaisten teokseen kelpo annoksen suomalaisia ilmiöitä, sillä videossa on muun muassa ilmakitarointia ja heavy-neulontaa, minkä lisäksi videota on kuvattu myös Varkauden Mekaanisen musiikin museossa. Ilmakitaraa soittaa paitsi viisihenkinen orkesteri kapellimestari Antti Nykäsen johdolla, myös oululainen ilmakitara-ammattilainen Aapo Rautio.
Vaikka virallinen julkaisu on vasta tulossa, videoiden ja lyhytelokuvan lähes valmiita versioita on esitetty erikoisyleisöille muutaman kerran, mistä merkittävin oli esiensi-ilta Zappanale-festivaalilla Saksassa heinäkuussa. Palaute videoista on ollut yksinomaan kiittävää, ja muun muassa Steve Vai ihastui näkemäänsä kovasti. Mike Keneallylle hän analysoi Celery-videota näin: “Very creative and at times very funny. Congratulations. Gives another whole dimension to the word pantomime.”
Alku on ollut muutenkin lupaava, sillä Celery ehti jo ensimmäiseen kansainväliseen kilpailuunsa Deccan International Cine Carnival -festivaalille Intiaan, mistä tuliaisiksi tuli 4. tammikuuta “Outstanding Achievement Award” eli kotoisammin kunniamaininta musiikkivideosarjassa. Sattumoisin festivaalilla palkittiin myös toinen suomalaistuotanto eli Ilkka Levän Agilem or Fragments of a Life of Head. Se valittiin parhaaksi pitkäksi fiktioksi.
Lyhytelokuvan tekoon on osallistunut Suomessa kolmattakymmentä tekijää eri rooleissa. Lisäksi tuotanto sai joukkorahoituksella yli 70 tukijaa 7 eri maasta.
Suomessa tuotantoa ovat lisäksi tukeneet Taike ja Heinäveden kunta.
Lisätietoja:
Mikko Keinonen
045 7871 3451
Lyhytelokuvan kotisivu: www.unrelatedsoundguy.com
Kuvia osoitteessa: https://www.unrelatedsoundguy.com/press
Deccan International Cine Carnivalin palkittujen lista: https://dic-c.com/results/november-2022/
​
Tiedote 7.10.2021, julkaistavissa heti
Zappa-kitaristi Mike Keneallylle sarja musiikkivideoita suomalaisvoimin
Elokuvaohjaaja Mikko Keinonen työstää parhaillaan musiikkivideoita amerikkalaiskitaristi Mike Keneallylle. Keneally on pitkän linjan muusikko, joka soitti ensimmäiset ammattilaiskeikkansa stunt-kitaristina ja kosketinsoittajana Frank Zappan viimeisessä maailmankiertuebändissä 1988. Sittemmin Keneally on tehnyt laajan soolouran ja kiertänyt ja levyttänyt mm. Steve Vain, Joe Satrianin, Dweezil Zappan ja Devin Townsendin bändeissä.
Nyt työn alla olevien videoiden musiikki on peräisin Mike Keneallyn tulevalta albumilta ja videot on määrä julkaista albumijulkistuksen yhteydessä joko ennen joulua tai ensi vuoden alussa. Keneally on työstänyt uutta levyään viie vuoden alkupuolelta lähtien ja luvassa on hänen uransa suurin yksittäinen julkaisu, tupla-cd, jossa on kaksi tuntia musiikkia: ”My Läther”, kuten Keneally itse kuvailee levyä viitaten Frank Zappan legendaariseen nelituntiseen boksiin.
Mikko Keinonen työryhmineen tekee videot kaikkiaan viiteen uuden levyn kappaleeseen (Big Hit Song, Celery, Spigot, Lana ja The Carousel of Progress). Kukin video on itsenäinen teos, mutta niissä on myös ristikkäisviittauksia. Videoista koostetaan myös puolituntinen lyhytelokuva The Complete Adventures of the Unrelated Sound Guy. Valmistuttuaan videot ja lyhytelokuva lähtevät ainakin netti- ja festivaalilevitykseen.
Videoita on kuvattu elokuusta lähtien. Kuvauksia on tehty Mikko Keinosen kotipaikkakunnalla Heinävedellä sekä Varkaudessa, Jyväskylässä ja Oulussa. Kuvaukset jatkuvat vielä pitkin syksyä mm. Kuopiossa ja Helsingissä. Mike Keneally on tuottanut videoihin soittomateriaalia kotonaan ja keikoillaan Kaliforniassa.
Videoiden työstämiseen on osallistunut yli 20 ammattilaista ja harrastajaa. Keskeisissä rooleissa nähdään Ville Kumpulainen, Harri Syrjänen, Tomi Laurikainen, Mylène Meursault ja Jari Somero. Lisäksi erikoisvierailuja tekee muun muassa muusikko-kapellimestari Antti Nykänen, jyväskyläläinen heavy-neulojaryhmä The Knitwitches Finland sekä oululainen ilmakitaristi Aapo Rautio. Viimeksi mainittu tulkitsee ilmakitarallaan Celery-biisin pitkän kitarasoolon, jonka soittaa Steve Vai.
Mikko Keinosen ja Mike Keneallyn yhteistyö alkoi viime vuonna, kun Keinonen pyysi Keneallyä soittamaan ohjaamansa Duus-elokuvan ääniraidalle. Ajatusta musiikkivideosta pohdittiin pitkään, ja aluksi ajatus oli tehdä vain yksi video.
”Mike lähetti minulle viisi ehdotusta videokappaleiksi. Ne olivat kiehtovia, mutta keskenään hyvin erilaisia, minkä vuoksi ne vaativat hyvin vaihtelevaa kuvakerrontaa. Kun en osannut valita yhtä, valitsin kaksi, mutta sitten luku kasvoi. Kun Mike ehdotti, että videot voisi yhdistää elokuvaksi, olin myyty.”
Keinoselle työskentely Mike Keneallyn kanssa on unelmien täyttymys.
”Olen ollut Zappa-fani teinistä lähtien ja myös Miken tiedän jo nilltä ajoilta. Nyt, yli 30 vuoden fanituksen jälkeen, saan sitten työskennellä hänen kanssaan tasavertaisena taiteilijana. Onhan tämä aika mieletöntä.”
Myös Mike Keneally on ollut tyytyväinen yhteistyöhön. Projektin promovideolla hän kehuu Keinosen työtä:
”Mikko on valtaisan luova elokuvantekijä. Olen nähnyt näytteitä tulevasta, eikä kyseessä ole vain standardimusiikkivideo, vaan erittäin luova, erittäin mielenkiintoinen ja erittäin viihdyttävä lyhyteokuva.”
Mikko Keinonen on saanut työnsä tueksi Taiteen keskustoimikunnan korona-apurahaa, minkä lisäksi rahoitusta etsitään vastikään avatulla Indiegogo-joukkorahoituskampanjalla.
Projektin kotisivu: www.unrelatedsoundguy.com
Facebook: www.facebook.com/unrelatedsoundguy
Indiegogo: www.indiegogo.com/unrelatedsoundguy
Mike Kenaallyn promovideo:
https://www.youtube.com/watch?v=OUZvMjrtJ0M
Lyhytelokuvan teaser: https://youtu.be/zXKNOQ6yPME
​
Lisätietoja: Mikko Keinonen, 045 7871 3451, soisalomedia@gmail.com
Risto Nyyssönen, Tomi Laurikainen, Harri Loiva, Tuomas Salolahti ja Henna Pöyhönen ihmettelevät Little Big Billyn (Ville Kumpulainen) löytöä videolla Big Hit Song.
Laura Rukola ja Tomi Laurikainen disco-tunnelmissa Big Hit Song -videolla.
Harri Loiva ja Tomi Laurikainen yltyvät rodeoon Lana-videolla.
The Knitwitches Finland eli Mia Korppi, Katri Loponen ja Sari Linna sekä Ville Kumpulainen ja Harri Loiva saavat kaulaansa liinan Celery-videolla.
Spigot-videon henkilögalleriaan kuuluu muun muassa Kuolema (Mylène Meursault).
Kuvat / Press photos
Klikkaa kuvaa, jotta saat korkearesoluutiokuvan / Click on the image for a high resolution pic